Kehitysvammaisista maalaamiani henkilökuvia oli esillä yksityisnäyttelyissä vuonna 2003 Tampereella, Mäntässä, Kuusamossa, Torniossa ja Helsingissä. Maalauksista vanhimmat ovat syntyneet vuosituhannen vaihteessa. Näyttelykierros alkoi marraskuussa 2002 Ranuan kirjastolta. Vuotta myöhemmin kierros päättyi samaan paikkaan, jolloin esillä olivat vuoden aikana syntyneet maalaukset. Sarja kokonaisuudessaan oli esillä tammikuussa 2005 Rovaniemellä Lapin taiteilijaseuran Napa-galleriassa, lukuunottamatta kolmea sarjaan kuuluvaa työtä, jotka olivat samanaikaisesti esillä Rovaniemen taidemuseolla Suomen kuvataidejärjestöjen liiton vuosinäyttelyssä.
Kuvia tehdessäni olen pohtinut suhdettani vammaisuuteen –onhan suurperheessämme sekä kehitysvammainen että liikuntavammainen lapsi. 1995 syntyneen Miikan ja 2000 syntyneen Anniliinan isänä olen kokenut henkilökohtaisella tasolla sen tunteiden kirjon, minkä erilaisuuden kohtaaminen perheessä tuo mukanaan. Olen kokenut sopeutumisen kivun, hoitovastuuseen liittyvän väsymyksen mutta myös yhteisen riemun pienistäkin edistysaskelista. Luojan kädenjälki näkyy rikkautena, erilaisuus onkin monenlaisuutta. Onni tulee eläen, eikä ostaen.
Yleensä muotokuvia maalataan heistä, joiden yhteiskunnan hyväksi tekemää työtä halutaan kunnioittaa. Usein tällainen muotokuva korostaa kuvattavan asemaa ja vaikutusvaltaa. Kuvaukseni kohteena olevilla ihmisillä ei ole odotettavissa näyttävää julkista uraa, mutta jokainen elämä on arvokas kuvattavaksi. Tuttavistani henkivä mietteliäisyys, ihmettely tai vilpitön ilo ja elämänmyönteisyys ei jätä kylmäksi.
Tuotoksia kutsun mielummin henkilökuviksi kuin muotokuviksi monestakin syystä. Maalaukset perustuvat tuttavistani ottamiin valokuviin sekä video-otoksiin –ja valokuvathan ovat vain sadasosasekunnin todellisuutta. Vaikka kuvaa piirrettäessä ”näköisyys” on ollut yhtenä tavoitteena, niin värityöskentelyyn siirryttäessä maalaus on ruvennut elämään omaa elämäänsä. Objektiivista kuvaamista hallitsevammaksi ovat tulleet subjektiiviset tunteet. Työt kuvaavat loppujen lopuksi yhtä paljon taiteilijaa kuin mallia.
Toivottavasti maalausten saama julkisuus vie osaltaan eteenpäin vammaisten asiaa. Olihan vuosi 2003 nimetty erityiseksi vammaisten vuodeksi. Olemme kaikki tuntevia ja ajattelevia yksilöitä huolimatta fyysisistä tai henkisistä rajoitteista. Jokainen elämä on tärkeä ja ainutlaatuinen. Meidän on huolehdittava myös elämisen ehtojen tasavertaisuudesta.
Eero Österberg