”Miten kaukana onkaan aika, jolloin ylenkatsotut yksinkertaiset valaisevat tietä iäksi näkönsä menettäneille”. Grünewaldin viimeiset sanat Paavo Rintalan mukaan (”Minä, Grunewald”, Otava 1990). Kuvassa Isenheim I-III Korundin kahvion taideseinällä toukokuussa 2012.
Mathias Grünewald sai tehtäväksi maalata moniosaisen alttarikaapin aiemmin tehdyn puuveistoksen suojaksi Isenheimin luostarikirkkoon. Grünewald työskenteli teoksen parissa vuodet 1512-1516 keskellä uskonpuhdistuksen suurta murrosta. Tehtävä oli vaativa ja sijoituspaikka erikoinen. Antoniittien veljeskunnan luostari otti hoitaakseen ns. ”Pyhän Antoniuksen tuleen” sairastuneet. Tämä torajyvän levittämä paiserutto aiheutti hallusinaatioita sekä hirvittäviä tuskia ja johti pahimmillaan raajojen kuolioon ja amputaatioon. Grünewald halusi lievittää sairaiden tuskia kuvaamalla mm. Kristuksen kärsimystä, kuolemaa ja ylösnousemusta. Grünewaldin tehtävänä oli maalata koko kristinusko, ei enempää eikä vähempää.
Aikalaiset tunnustivat Grünewaldin ansiot taiteilijana, mutta henkisesti ja taloudellisestikin hän oli tiukoilla. Grünewald avioitui kristityksi kääntyneen Anna-nimisen juutalaistytön kanssa ja veti näin päälleen juutalaisen leiman. Anna koki juutalaisvihamielisen ympäristön paineen niin raskaana, että menetti mielenterveytensä. Jälkipolvet, erityisesti natsi-Saksan taidehistorioitsijat, pyrkivät selittämään Grünewaldin teokset toisen taiteilijan, Mathis Gothart-Nithartin tekemiksi. Grünewald kuoli ainoan poikansa menettäneenä leskimiehenä köyhänä metsänleimaajana vuonna 1528. (Paavo Rintala: ”Minä Grünewald”, Otava 1990)
Teossarjani ensimmäiset, 2012 valmistuneet osat ”Isenheim I-III” muodostuivat kolmesta figuurin muotoon sahatuista alttaritaulusta ”irroitetuista” Kristus hahmosta. Tarkastellessamme maalausta (tai kuvia siitä) sijoitamme mielessämme kuvat alkuperäiseen kontekstiin tietämyksemme mukaisesti. Haluan kuvillani tuoda tekijän aihepiireineen tähän päivään, keskelle nykyajan tragedioita, kärsimystä, henkistä ruhjoutumista, leimaamista ja leimautumista. Uskon että tyylittelyn ja estetisoivan etäännyttämisen ansiosta Grünewaldin kuvat voivat puhutella myös tämän ajan ihmistä.
Edellä mainitusta syystä ja omiin kokemuksiin pohjautuen olen jatkanut Isenheim sarjaa teoksilla IV-VII, joissa olen etääntynyt alkuperäisestä kuva-aihesta ja luonut henkilökohtaisemman tarinan toistaen Grünewaldin ristiinnaulittu-kuollut-ylösnousemus teemaa. Teokset ”Piina” (Veriylkä), ”Uupunut” (Ristiltä otto) ja ”Ilo” (Kristuksen morsian) ovat ikäänkuin uudistetut versiot alkuperäisistä hahmoista. Isenheim VII ”Marttyyri” viittaa Pietariin ja muihin myöhempiin marttyyreihin, sekä kaikkiin viattomiin jotka tänään syyttä kärsivät.
